'toimintakertomukset' aiheen arkisto

Toimintakertomus vuodelta 2008

Toimintakertomus vuodelta 2008

Lundin Suomi-seuran johtokuntaan kuuluivat varsinaisina jäseninä vuoden 2008 aikana Mirja Markkula puheenjohtaja, Brita Edholm varapuheenjohtaja, Veijo Vänttinen sihteeri ja Pirjo Linér taloudenhoitaja. Varajäseninä olivat Riitta Hallberg ja Risto Kastarinen.

Tilintarkastajina toimivat Anja Pyykkö ja Anne Toivonen Kastarinen.

Johtokunnan järjestäytymiskokous pidettiin 13/1-08. Muut johtokunnankokoukset olivat 24/2, 6/4, 26/7 (Paulan läksiäiset), 14/9 ja 30/11 (piirakkatalkoot).

Kevätkokous oli sunnuntaina 9/3 ja äitienpäivä perinteisine arpajaisineen 11/5.

Ruotsin kansallispäivänä 6/6 pyöräilivät suomen äidinkielenopetuksessa olevia lapsia opettajansa ja vanhempiensa kanssa kesäretkelle Lommaan ja viettivät iltapäivän grillaten ja uiden.

Suomi-seura järjesti rapujuhlat ”nyyttikesteinä” lauantaina 9/8 Solstuganissa, Östra Tornissa.

Itsenäisyyspäivää vietettiin Wickmanskassa lauantaina 6/12. Juhlapuheen piti Mika Waltari-kilpailun voittaja Henriikka Leppäniemi.

Syyskokous ja Kauneimmat joululaulut olivat Wickmanskassa sunnuntaina 14/12.


Toimintakertomus vuodelta 2007

Toimintakertomus  vuodelta 2007

Lundin Suomi-seuran johtokuntaan kuuluivat varsinaisina jäseninä vuoden 2007 aikana Bo Litonius
puheenjohtaja, Paula  Eerola varapuheenjohtaja, Mirja Markkula sihteeri, Rea Viitala-Wichers
taloudenhoitaja (Pirjo Linér  071106-071231) ja Brita  Edholm. Varajäseninä olivat Inkeri  Eliasson, Riitta
Hallberg ja Pirjo Linér.
Tilintarkastajina toimivat Veera Rinne ja Anja Pyykkö.
Johtokunnan järjestäytymiskokous pidettiin 14/1-07. Muut johtokunnankokoukset olivat 15/4 ja 30/9.

Kevätkokous oli sunnuntaina 18/3 ja äitienpäivä perinteisine arpajaisineen 13/5.

Ruotsin kansallispäivänä 6/6 pyöräilivät suomen äidinkielenopetuksessa olevia lapsia opettajansa ja
vanhempiensa kanssa kesäretkelle Billebjr iin ja viettivät iltapäivän grillaten ja uiden.

Suomi-seura järjesti ensimmäistä kertaa rapujuhlat ”nyyttikesteinä” lauantaina 18/8. Paikkana oli
Laurentiigatanin päiväkeskus.

Suomen itsenäisyyden 90-vuotisjuhlat olivat Klostergårdenissa melko vaatimattomissa muodoissa.

Eniten kiitosta sai 15/12 syyskokouksen jälkeiset Kauneimmat joululaulut, jotka keräsivät tavallista
enemmän väkeä.

Kokoontumispaikkana oli Wickmanska gården, jos erikseen ei ole muuta mainittu.

Kevätkokous 18 maaliskuuta

Lundin Suomi-seura kutsuu perinteiseen tapaan kaikki vanhat ja uudet jäsenet kevätkokukseen sunnuntaina 18 maaliskuuta 2007 15.30

Paikka: Wickmanska gården, Bredgatan 2

Ohjelmassa kaikenlaista viihdettä: runonlausuntaa, kotimaan musiikkia, elokuva (jos kiinnostusta riittää) y.m.

Kaikki joukolla mukaan!

Toimintakertomus vuodelta 2006

Lundin Suomi-seuran johtokuntaan kuuluivat vuoden alussa Paula Eerola (puheenjohtaja), Kalle Kniivilä, Riitta Hallberg, Bo Litonius ja Rea Viitala-Wichers, sekä varajäseninä Inkeri Eliasson, Mirja Markkula ja Pirjo Linér. Tilintarkastajina toimivat Veera Rinne ja Anja Pyykkö, sekä varamiehinä Seija Karlsson ja Maria Liikamaa.

Johtokunnan ensimmäinen kokous, jossa suunniteltiin kevätkokousta, kevään toimintaa ja RSKL:n aloitteita pidettiin 12. helmikuussa Södra Sandbyssä.

Kevätkokous pidettiin Västerin kirjastossa 12 maaliskuuta. Kokouksessa päätettiin että kutsut yhdistyksen kokouksiin lähetetään jatkossa sähköpostitse niille jäsenille jotka hyväksyvät tämän tavan. Muille jäsenille kutsut lähetetään edelleenkin postitse. Kokouksen jälkeen Mirja Markkula kertoi suomen kielen opetuksesta Lundin kouluissa.

Seuraava johtokunnan kokous pidettiin 25. maaliskuuta Lundissa. Päätettiin ottaa selvää etelä-Ruotsin piiriltä mahdollisuuksista teatterirahoitukseen. Tukianomus lähetettiin 25. maaliskuuta. Päätettiin tehdä esitys liittokokoukselle byrokratian yksinkertaistamisesta ja asioiden
siirtamisestä nettiin niin paljon kuin mahdollista. Aloite lähetettiin matkaan 25. maaliskuuta.

Bo Litonius osallistui seuran edustajana RSKL:n etelä-Ruotsin piirin kokoukseen Olofströmissä 2. huhtikuuta ja sai vastauksena tukianomukseen, että piiri rahoittaa toimintaa vasta jälkikäteen. Bo osallistui myös RSKL:n vuosikokoukseen joka järjestettiin laivaristeilynä 23-25. toukokuuta.

Johtokunta kokoontui 7. toukokuuta Lundissa, ohjelmassa lähinnä äitienpäiväjuhlajärjestelyt. Perinteinen äitienpäiväjuhla järjestettiin Folkets Parkissa 14. toukokuuta. Juhlissa oli luku- ja lausuntaesityksiä, grillausta sekä tietokisakävely.

Suomi-seura ja Lundin äidinkielen opetus järjestivät yhdessä lukukauden päättäjäiseksi kevätretken Mårydiin 6. kesäkuuta – tämä päivähän on uusi vapaapäivä ja ajattelimme että päivä olisi hyvin sopiva myös vähemmistötoimintaan.

Johtokunta kokoontui syksyn ensimmäiseen kokoukseen 3. syyskuuta Lundissa. Asialistalla oli pääasiassa syksyn suunnittelu. Suunnittelu jatkui
johtokunnan kokouksissa 4. lokakuuta ja 5. marraskuuta Lundissa.

Itsenäisyyspäivän vastaanotto järjestettiin Klostergårdenissa 6. joulukuuta. Professori Tiina Rosenberg piti eloisan juhlapuheen vapaasti aiheesta ”Suomalaisena Ruotsissa”, Mirja Markkula ja Bo Litonius esittivät lausuntaa, ja elävästä musiikista vastasivat Lundin laulavat bussikuskit Oili ja Riitta juhlayleisön laulaessa innolla mukana.

Syyskokous pidettiin Västerin kirjastossa 16. joulukuuta. Kokouksessa valittiin seuralle uusi puheenjohtaja Bo Litonius. Johtokunta vuodelle 2007 koostuu lisäksi seuraavista henkilöistä: Paula Eerola, Mirja Markkula, Brita Edholm ja Rea Viitala-Wichers. Varajäseniksi valittiin Inkeri Eliasson, Riitta Hallberg ja Pirjo Linér. Kokouksen jälkeen lauloimme perinteisesti suomalaisia joululauluja Seppo Leppäsen ja säestäjän johdolla.

Vuoden viimeisenä toimena 31. joulukuuta seura esitti Västerin kirjastoa Lundin vuoden 2006 integraatiopalkinnon saajaksi.

Vuoden lopussa yhdistyksessä oli 40 jäsentä, näistä 8 oli lapsijäseniä. Jäseniä oli edellisvuoteen verrattuna yksi vähemmän.

Toimintakertomus vuodelta 2005

Lundin Suomi-seuran johtokuntaan kuuluivat vuoden alussa Paula Eerola (puheenjohtaja), Kale Kniivilä, Riitta Hallberg, Päivi Elmkvist, sekä varajäseninä Inkeri Eliasson, Minna Mercke ja Pirjo Linér. Tilintarkastajina toimivat Veera Rinne ja Mirja Markkula, sekä varamiehinä Siiri Eriksson ja Anja Pyykkö.

Jatka lukemista ‘Toimintakertomus vuodelta 2005′

Toimintakertomus vuodelta 2004

Lundin Suomi-seuran johtokuntaan kuuluivat vuoden alussa Manja Lehto (puheenjohtaja), Paula Eerola (varapuheenjohtaja), Kalle Kniivilä (sihteeri), Rea Viitala-Wichers (taloudenhoitaja) ja Riitta Hallberg (jäsen), sekä varajäseninä Inkeri Eliasson ja Katri-Helena Alaja. Tilintarkastajina toimivat Anja Pyykkö ja Veera Rinne, tilintarkastajien varamiehinä Jyri Markkula ja Mirja Markkula.

Jatka lukemista ‘Toimintakertomus vuodelta 2004′

Toimintakertomus vuodelta 2003

Suomi-seuran johtokuntaan kuuluivat vuoden alussa Manja Lehto (puheenjohtaja), Paula Eerola (varapuheenjohtaja), Kalle Kniivilä (sihteeri), Pirjo Linér (taloudenhoitaja), Jouko Henttinen (jäsen) sekä Inkeri Eliasson (varajäsen) ja Rea Viitala-Wichers (varajäsen).
Suomi-seuran kevätkokous pidettiin 15.3.2003. Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat. Syyskokouksessa 14.12.2003 valittiin johtokuntaan uusia jäseniä erovuorossa olleiden sekä paikkakunnalta muuttaneen Jouko Henttisen tilalle. [Pöytäkirja]

Syyskokouksen jälkeen johtokuntaan kuuluvat Manja Lehto (puheenjohtaja), Paula Eerola (varapuheenjohtaja), Kalle Kniivilä (sihteeri), Rea Viitala-Wichers (taloudenhoitaja) ja Riitta Hallberg (jäsen), sekä varajäseninä Inkeri Eliasson ja Katri-Helena Alaja. Tilintarkastajiksi valittiin Anja Pyykkö ja Veera Rinne, tilintarkastajien varamiehiksi Jyri Markkula ja Mirja Markkula.

Jo perinteiseen tapaan järjestettiin äitienpäiväjuhla kansanpuistossa 11.5. Paikkakunnalta muuttaneen Jouko Henttisen läksiäisiin 29.5. osallistui johtokunnan edustajia, samoin Lundin kunnan 5.-6.9. järjestämiin integraatiopä iviin. Aleksis Kiven päivää 10.10. vietettiin yhteistyössä yliopiston Pohjoismaisten kielten ja suomen kielen laitoksen kanssa. 25.10. Anneli Matson näytti diakuvia Afrikasta, ja 6.12. juhlittiin Suomen itsenäisyyspäivää yhteistyö ssä yliopiston kanssa. Syyskokouksen yhteydessä 14.12. laulettiin kauneimpia joululauluja.

Cecilia von Wendt luki Västerin kirjastossa suomenkielisiä satuja lapsille ja lastenmielisille kevään 2003 aikana yhteensä neljä kertaa, 9.2., 16,2., 9.3. ja 16.3. Lastentoimintaa yhteistyössä Ruotsin kirkon kanssa järjestettiin Maria Magdaleena-kirkolla yhteensä viisi kertaa, 1.3., 29.3., 3.5. sekä 31.5.