SUOMALAISIA SKÅNESSA – MERKKIVUOSI 2009
Suomi Ruotsin vallan ulkopuolella 200 vuotta
Sotalapset Skånessa 70 vuotta
Finnlust Lundissa 30 vuotta
RSN 15 vuotta
Finnlust haluaa juhlia useampaa merkkivuotta keväällä 2009 järjestämällä RSN:n Merkkivuosi 2009 – tapahtuman 22.-24.5.2009.
Ensimmäiset sotalapset Suomesta tulivat Ruotsiin, ja nimenomaan Skåneen, 1939. Tietojemme mukaan, Kristianstad oli ensimmäinen ruotsalainen paikkakunta, jonne sotalapsia saapui. Samoin, elokuva Äideistä parhain, sijoittuu Skåneen.
Vuonna 1979 suomalaiset opiskelijat Lundissa perustivat oman yhdistyksen, Finnlust (Finska Lunda Studenter) vaaliakseen suomalaista kulttuuria ja auttaakseen suomalaisia opiskelijoita Lundissa. Finnlustin tarkoitus on myös edistää suomalaisen kulttuuriin tuntemusta ruotsalaisten keskuudessa ja Ruotsin ja Suomen yhteistyötä opiskelijatasolla tulevaisuudessakin.
Meillä nykypäivän opiskelijoilla on paljon opittavaa sopeutumisesta ja uusista haasteista sotalapsilta ja siksi koemme, että näiden kahden teeman yhdistäminen voi olla kaikille suomalaisille ja suomalaistaustaisille nuorille rikastuttava kokemus.
Suunnitelmamme on erittäin joustava, tässä kuitenkin hieman runkoa viikonlopullemme.
22.-24.5.2009 LUND
Perjantai:
Osallistujat saapuvat Lundiin ja majoittuvat paikalliseen hotelliin/hostelliin.
Finnlustilaiset päivystävät ravintola Gloriassa aivan rautatieaseman tuntumassa koko illan. Sinne siis saa tulla viettämään iltaa kanssamme saapumisajankohdasta riippuen.
Lauantai:
Klo 11: Luento “Sotalapsena Skånessa”. Luento sotalapsen kokemuksista. Yhteistyökumppanina Riksförbundet Finska Krigsbarn, Skånen osasto. Grand Hotel Lund.
Klo 13: Mahdollisuus elokuvan “Äideistä parhain” katsomiseen (Grand Hotel Lund) tai vapaata tutustumista Lundiin.
Klo 19: Finnlustin 30-vuotis juhlaillallinen Grand Hotel Lundissa, juhlapuhujana Finnlustin perustajajäsen/jäseniä. Kutsuvieraina myös sotalapsia Skånessa. Kuoromusiikkia ja muuta ohjelmaa. Sama sali käytössä koko illan.
Sunnuntai:
Lähtijöiden aikataulusta riippuen aamiainen/brunssi Lundissa.
____________________________________________________________________________________
Kaikki tästä toukokuun tapahtumasta kiinnostuneet:
Ottakaa pikaisesti yhteyttä Finlustin puheenjohtajaan ja ilmoittautukaa, osallistumiskustannus lauantain ohjelmaan on noin kaksisataa kruunua!
Annika Stubbe
annika.stubbe@gmail.com
+46-73-5781461 (SWE)
+358-50-5637381 (FIN)